
Uuden työpaikan löytäminen ei aina ole kiinni siitä, etteikö osaamista olisi. Joskus haasteena on se, että työnhakijan osaaminen ja työnantajan tarve eivät vain kohtaa oikealla hetkellä.
RekryKoulutus tarjoaa tähän vaihtoehtoisen väylän. Siinä työnhakijan osaamisen kehittäminen, käytännön työ ja yrityksen todellinen rekrytointitarve yhdistetään samaan kokonaisuuteen. Työnhakija pääsee kartuttamaan osaamistaan ja soveltamaan sitä käytännössä, samalla kun yritys pääsee tutustumaan potentiaaliseen uuteen osaajaan ennen lopullista rekrytointipäätöstä.


Pro Growthin myynnin ja markkinoinnin RekryKoulutuksissa tätä mallia on hyödynnetty jo vuodesta 2016 lähtien. Koulutusten kautta yli 200 ihmistä on löytänyt uuden työpaikan. Mukana on ollut paljon kasvuyrityksiä, joissa uuden osaajan löytyminen voi olla merkittävä askel yrityksen kasvun kannalta.
Pro Growth Consultingin palvelujohtaja Riina Mustonen kertoo, millaisia mahdollisuuksia RekryKoulutus tarjoaa työnhakijoille ja yrityksille.
Mikä RekryKoulutus oikeastaan on?
RekryKoulutus on työllisyyspalveluiden tukemaa työvoimakoulutusta, jonka tavoitteena on vahvistaa työnhakijan osaamista ja auttaa häntä löytämään uusi työpaikka.
Käytännössä kyse ei siis ole pelkästä koulutuksesta. Pro Growthin RekryKoulutukset kestävät tyypillisesti neljä kuukautta ja ne koostuvat rinnakkain sekä työssäoppimisesta yrityksessä että koulutuspäivistä. Näin työnhakija pääsee soveltamaan oppimaansa heti käytännössä yhteistyöyrityksen arjessa.
Tämä tekee RekryKoulutuksesta erilaisen vaihtoehdon perinteiseen koulutukseen tai tavanomaiseen työnhakuun verrattuna. Tavoitteena ei ole ainoastaan oppia uutta, vaan päästä käyttämään osaamista mahdollisimman nopeasti käytännössä ja löytää sille paikka työelämässä.
Riina Mustonen, Palvelujohtaja, rekrytointiratkaisut, Pro Growth Consulting Oy:
”RekryKoulutus on työnhakijalle erinomainen tapa laajentaa työnhakua ja löytää mahdollisuuksia avoimien työpaikkojen rinnalta. Meidän ohjelmissamme on mukana noin 20 kasvuyritystä, joiden rekrytointitarpeet ja tilanteet olemme kartoittaneet etukäteen. Monet näistä tehtävistä eivät todennäköisesti tule lainkaan avoimeen hakuun, joten koulutusohjelma voi olla ainoa väylä päästä niihin kiinni. Hakijan näkökulmasta kyse on konkreettisista mahdollisuuksista: mukana on yrityksiä, jotka etsivät uusia osaajia ja joiden tarpeisiin oma osaaminen voi sopia. Samalla koulutus tarjoaa tukea oman osaamisen kehittämiseen ja uuden roolin haltuunottoon.”
RekryKoulutus yhdistää työnhakijan ja työnantajan
Monelle työnhakijalle työnhaku voi tuntua haastavalta erityisesti silloin, kun oma osaaminen tai omat odotukset eivät vastaa täydellisesti työpaikkailmoituksessa esitettyjä vaatimuksia tai tehtävänkuvaa.
RekryKoulutuksessa asetelma on hieman erilainen.
Työnhakijan ei tarvitse välttämättä löytää yritystä ja työssäoppimispaikkaa itse. Pro Growth etsii mukaan yhteistyöyritykset, joilla on todellinen rekrytointitarve, ja pyrkii yhdistämään sopivat hakijat ja yritykset. Yritys pääsevät itse haastattelemaan ehdokkaita ja yritys tekee lopullisen valinnan siitä, kuka on juuri heille sopiva henkilö.
Tämän jälkeen alkaa koulutuksen ja työssäoppimisen yhdistelmä.
Työnhakijalle tämä tarkoittaa mahdollisuutta päästä näyttämään omaa osaamistaan käytännössä. Yritykselle puolestaan avautuu mahdollisuus tutustua potentiaaliseen työntekijään oikeassa työympäristössä ennen lopullista rekrytointipäätöstä.
RekryKoulutuksessa molemmat osapuolet pääsevät katsomaan, miten yhteistyö toimii käytännössä.
”Osallistujat kysyvät usein, miksi yritykset etsivät osaajia RekryKoulutuksen kautta. Tilanteet vaihtelevat paljon, mutta monelle yritykselle tärkeitä syitä ovat prosessin helppous ja varmuus rekrytointipäätöksen tueksi. Pienelle yritykselle uuden työntekijän palkkaaminen on iso päätös, ja sopivan osaajan etsiminen vie aikaa. Me helpotamme tätä työtä kartoittamalla hakijat ja tuomalla yrityksen haastatteluun sen tarpeisiin parhaiten sopivat ehdokkaat. Lisäksi muutaman kuukauden ohjelma antaa yritykselle ja osallistujalle mahdollisuuden tutustua toisiinsa käytännön työssä. Vaikka tavoitteena on alusta asti työllistyminen, yhteistyön toimivuudesta ehtii kertyä kokemusta ennen lopullista palkkauspäätöstä.”
”Työnhakijan kannalta on tärkeää päästä näyttämään, mitä osaa ja miten toimii työelämän eri tilanteissa. Yrityksen näkökulmasta taas on arvokasta päästä tutustumaan valittuun henkilöön käytännön tekemisen kautta. Onhan rekrytointipäätökset aina kuitenkin isoja yritysten osalta”, Mustonen nostaa esille.
Miksi RekryKoulutus voi helpottaa työllistymistä?
Perinteisessä rekrytoinnissa yritys etsii henkilöä, jonka osaaminen vastaa mahdollisimman hyvin avoimen tehtävän vaatimuksia.
RekryKoulutuksessa yrityksen tarpeet huomioidaan jo koulutuksen ja hakijoiden yhteensovittamisessa. Koulutuksen sisältö puolestaan keskittyy asioihin, joita osallistujat tarvitsevat työelämässä ja erityisesti mukana olevissa yrityksissä.
Pro Growthin ratkaisumyynnin RekryKoulutuksessa painottuvat esimerkiksi B2B-myynti, asiakashankinta, tarvekartoitus, myyntiprosessin eri vaiheet, lisämyynti ja asiakkuuksien kehittäminen. Mukana on myös myynnin ja markkinoinnin mittaamista, tekoälyn hyödyntämistä sekä hakukonenäkyvyyttä.
Yrityksen näkökulmasta hyöty syntyy siitä, että uusi osaaja pääsee soveltamaan oppimaansa juuri siinä ympäristössä, jossa hän mahdollisesti jatkaa työskentelyä myös koulutuksen jälkeen.
Esimerkiksi kasvuyrityksessä uuden osaajan rooli voi olla erityisen merkittävä. Kun yritys kasvaa, tarvitaan usein tekijöitä, jotka pystyvät ottamaan nopeasti vastuuta myynnistä, asiakkuuksista tai markkinoinnista. RekryKoulutus voi tarjota yritykselle mahdollisuuden löytää tällainen osaaja ja tutustua hänen työskentelyynsä ennen varsinaista rekrytointipäätöstä.
Pro Growthin sivuilla mukana olleet yritykset kertovatkin kokemuksistaan juuri tästä näkökulmasta. Esimerkiksi Tecinspire Oy:lle RekryKoulutuksen kautta löytynyt kokenut myyjä palkattiin koulutuksen jälkeen myyntipäälliköksi. Riihisoft Oy puolestaan löysi ohjelman kautta kaksi osaajaa, jotka palkattiin yritykseen myyntijohtajan ja kasvustrategistin tehtäviin.
RekryKoulutus työnhakijalle: mahdollisuus näyttää osaaminen käytännössä
RekryKoulutus sopii työnhakijalle, joka haluaa päivittää osaamistaan, löytää uuden suunnan uralleen tai päästä uudelle alalle käytännön tekemisen kautta.
Pro Growthin myynnin ja markkinoinnin RekryKoulutuksiin on voinut hakea työttömänä työnhakijana tai työttömyysuhan alla oleva henkilö, jolla on kiinnostusta myynnin ja markkinoinnin tehtäviin sekä soveltuvaa kokemusta tai koulutustaustaa.
Työttömyysjakson pitkittyessä työnhaku voi helposti alkaa tuntua kehältä, jossa samat hakemukset ja haastattelut toistuvat ilman, että oma osaaminen pääsee kunnolla esille. RekryKoulutus tarjoaa tähän toisenlaisen mahdollisuuden.
Sen sijaan, että työnhakija yrittää kertoa CV:ssä tai työhaastattelussa, mitä hän osaa, hän pääsee näyttämään osaamisensa käytännössä.
”Joskus hakeminen jää väliin, koska työnhakija uskoo löytävänsä työn muutenkin. RekryKoulutuksen aikana voi kuitenkin työllistyä myös muualle, joten mukaan lähteminen ei sulje muita ovia. Päinvastoin ohjelma voi vahvistaa luottamusta omaan osaamiseen ja auttaa näkemään itsensä jälleen ammattilaisena pitkänkin työnhaun jälkeen. Myös rekrytoivalle yritykselle se kertoo aktiivisuudesta ja halusta kehittää omaa osaamista”, Mustonen kertoo.
Koulutukseen valittu henkilö työskentelee yhteistyöyrityksessä ja soveltaa samalla koulutuksessa oppimiaan asioita käytännön työhön. Yritys puolestaan saa mahdollisuuden nähdä, miten yhteistyö toimii arjessa.
Tavoitteena on, että hyvin sujuneen koulutus- ja työssäoppimisjakson jälkeen yhteistyö jatkuu työsuhteena.
”RekryKoulutus ei ole tarkoitettu vain alanvaihtajille, vaan se voi avata uusia mahdollisuuksia myös kokeneille osaajille. Meidän ohjelmiemme kautta on työllistynyt onnistuneesti myös yli 50-vuotiaita, ja tehtäviä on ollut tarjolla aina toimitusjohtajan rooliin saakka. Vahva kokemus on monelle yritykselle juuri se, mitä uudelta osaajalta toivotaan”, Mustonen jatkaa.
RekryKoulutus on edelleen monelle työnhakijalle melko tuntematon tapa edetä kohti uutta työpaikkaa. Siksi siihen kannattaa tutustua ennakkoluulottomasti. Jos oma osaaminen ja kiinnostus sopivat koulutuksen tavoitteisiin, kyseessä voi olla konkreettinen mahdollisuus päästä näyttämään oma potentiaali yritykselle.
Kasvuyritykselle RekryKoulutus voi olla tapa löytää oikea osaaja
Kasvuyrityksissä rekrytoinnilla voi olla suuri merkitys. Uuden työntekijän pitäisi usein päästä nopeasti kiinni tekemiseen, mutta samalla yrityksellä ei välttämättä ole aikaa tai resursseja käydä läpi pitkää rekrytointiprosessia.
RekryKoulutus tarjoaa tähän vaihtoehdon.
Yritys kertoo, millaista osaamista se tarvitsee. Rekrytoinnin ammattilaiset auttavat sopivien ehdokkaiden löytämisessä, yritys haastattelee kandidaatit ja valitsee itselleen sopivan henkilön. Tämän jälkeen henkilö aloittaa koulutuksen ja työssäoppimisen yrityksessä.
Kasvuyrityksen kannalta kiinnostavaa on myös se, että koulutuksessa painottuu käytännönläheinen tekeminen. Kun uusi osaaja oppii yrityksen toimintatapoja samalla kun hän kehittää omaa myynnin tai markkinoinnin osaamistaan, oppiminen ei jää irralliseksi teoriaksi.
Hyvä esimerkki tästä on NerdyNet Oy, jossa RekryKoulutuksen kautta yritykseen tullut Matti Lehtinen aloitti myyntijohtajana ja nousi myöhemmin toimitusjohtajaksi. Kyse ei siis ollut vain yhdestä onnistuneesta rekrytoinnista, vaan pidemmästä urapolusta kasvuyrityksessä.
Koulutuksesta myyntijohtajaksi ja myöhemmin toimitusjohtajaksi
RekryKoulutuksen vaikutus voi ulottua paljon pidemmälle kuin ensimmäiseen työpaikkaan.
Matti Lehtinen tuli RekryKoulutukseen kokeneena IT-alan ammattilaisena. Hänen tavoitteenaan oli löytää myyntirooli pienestä kasvuyrityksestä ja saada uralleen uusi suunta.
Koulutuksen kautta hän työllistyi ensin myyntijohtajaksi NerdyNetille. Myöhemmin hänen urapolkunsa jatkui yrityksen toimitusjohtajana.
Tarina havainnollistaa hyvin sitä, mitä voi tapahtua, kun kokenut ammattilainen, kasvuyritys ja uuden osaamisen kehittäminen kohtaavat oikealla hetkellä.
RekryKoulutus ei siis välttämättä ole vain väylä ensimmäiseen uuteen työpaikkaan. Se voi olla myös alku uudelle urasuunnalle ja pidemmälle yhteistyölle yrityksen kanssa. Moni onkin edennyt yrityksen sisällä erilaisiin tehtävänkuviin koulutuksen jälkeen, ja se kertoo juuri siitä, että oikea tekijä ja yritys ovat löytäneet toisensa.
”RekryKoulutus voi olla työnhakijalle uran käännekohta. Taustalla saattaa olla pitkä työnhaku, jossa haastattelukutsuja ei ole tullut tai valinta on kerta toisensa jälkeen osunut toiseen hakijaan. RekryKoulutus tarjoaa uudenlaisen väylän päästä kiinni työelämään. Ohjelmaan valittu osallistuja pääsee näyttämään käytännön työssä oman osaamisensa, motivaationsa ja tapansa toimia erilaisissa tilanteissa. Ja sitä kautta vakuuttamaan yrityksen siitä, että hänet kannattaa palkata”, Mustonen täsmentää.
RekryKoulutuksesta hyötyvät sekä työnhakija että työnantaja
Hyvä rekrytointi on aina kahden kauppa. Työnantaja etsii osaajaa, joka sopii tehtävään ja organisaatioon. Työnhakija puolestaan etsii paikkaa, jossa viihtyy ja oma osaaminen pääsee käyttöön ja jossa on mahdollisuus kehittyä.
RekryKoulutus pyrkii yhdistämään nämä kaksi näkökulmaa.
Työnhakijalle RekryKoulutus voi tarjota:
- mahdollisuuden kehittää omaa osaamista
- käytännön kokemusta yrityksessä
- mahdollisuuden näyttää oma osaaminen työnantajalle
- uuden väylän työllistymiseen
- mahdollisuuden suunnata omaa uraa uudelleen
- kontakteja potentiaaliseen työnantajaan.
Työnantajalle RekryKoulutus voi tarjota:
- tukea sopivien osaajien löytämiseen
- valmiiksi suunnitellun koulutuskokonaisuuden
- mahdollisuuden tutustua kandidaattiin käytännössä
- mahdollisuuden kehittää uuden työntekijän osaamista yrityksen tarpeisiin
- vaihtoehdon perinteiselle rekrytointiprosessille
Pro Growthin rekrytoivissa ohjelmissa on ollut mukana lähes 200 yritystä. Mukana olleet henkilöt ovat työllistyneet muun muassa toimitusjohtajan, myyntijohtajan, myyntipäällikön, projektipäällikön, asiakkuuspäällikön, ratkaisumyyjän, teknisen myyjän, markkinointipäällikön ja digimarkkinoijan tehtäviin.
”RekryKoulutuksen ryhmistä syntyy usein hieno ammatillinen verkosto, jossa jaetaan oppeja, kokemuksia ja arjen oivalluksia niin koulutuksesta kuin työssäoppimisestakin. Yhteydenpito jatkuu monesti vielä pitkään koulutuksen jälkeen. Ilman tällaista yhteistä kokemusta harvalle syntyy 15 hengen ammatillista WhatsApp-rinkiä, jossa kehtaa kysyä mitä vain ja saa muilta vinkkejä ja tukea. Sellainen porukka on arvokas vielä pitkään koulutuksen jälkeenkin”, Mustonen kuvailee.
RekryKoulutus ei ole vain koulutusta, vaan mahdollisuus
RekryKoulutuksesta puhuttaessa huomio kiinnittyy helposti sanaan ”koulutus”. Todellisuudessa kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta.
Työnhakijalle se voi tarkoittaa mahdollisuutta päästä yritykseen, jossa oma osaaminen ja potentiaali pääsevät näkyviin. Työnantajalle se voi puolestaan tarjota uuden tavan löytää osaaja ja tutustua häneen ennen varsinaista rekrytointipäätöstä.
Erityisesti kasvuyritykselle oikean henkilön löytäminen voi olla tärkeä askel eteenpäin. Osaajatarve voi olla konkreettinen, mutta perinteinen rekrytointi ei aina tuota toivottua tulosta. RekryKoulutuksessa yritys saa mahdollisuuden kertoa omasta tarpeestaan ja löytää ehdokkaita, joiden osaamista voidaan samalla vahvistaa juuri työn vaatimuksia vastaavaksi.
”Parhaimmillaan RekryKoulutus antaa mahdollisuuden näyttää oma potentiaalinsa ja yritykselle mahdollisuuden löytää osaaja, jota se ei olisi muuten välttämättä tavoittanut. Siksi pidän tätä ennen kaikkea työllistymisen ja rekrytoinnin yhdistävänä ratkaisuna, ei vain yhtenä koulutusmuotona”, Mustonen avaa.
Pro Growthin RekryKoulutuksissa tavoite on selkeä: kehittää osaamista, yhdistää työnhakijat ja rekrytoivat yritykset sekä luoda edellytyksiä työsuhteen syntymiselle koulutuksen jälkeen.
Jos siis mietit, voiko RekryKoulutuksen kautta työllistyä, kannattaa katsoa koulutuksen sijaan koko kokonaisuutta: osaamisen kehittämistä, käytännön työssäoppimista, yrityksen todellista rekrytointitarvetta ja sitä, mitä tapahtuu koulutuksen jälkeen.
Parhaimmillaan koulutuksen jälkeen ei enää tarvitse etsiä seuraavaa askelta. Se on löytynyt jo koulutuksen aikana.
Ota yhteyttä!

Palvelujohtaja / rekrytointiratkaisut
044 9945041
riina.mustonen(at)progrowth.fi