Vieraskirjoitus: Sanna-Leena Linna, Räätälistudio BQ
Ohjasin muutama vuosi sitten lukiolaisten yrittäjyyden opintokurssin. Tehtävä hymyilytti, sillä enhän ole itse edes virallisesti yrittäjä. En ollut itseasiassa koskaan käynyt yhtäkään yrittäjyyteen liittyvää kurssia, mutta siellä sitä oltiin kouluttamassa. Keväällä 2023 tuli mahdollisuus kouluttautumiseen.
Olen Sanna-Leena Linna ja työskentelen toimitusjohtajana 10-vuotiaassa mittavaateyritys Räätälistudio BQ:ssa. Työnkuvani on vahvasti yrittäjämäinen, joten muotialan yrittäjyyden ammattitutkinto houkutteli niin verkostoitumisen, kuin uuden oppimisenkin näkökulmasta.
Niinpä päätin lähteä mukaan Pro Growth Consulting Oy:n ja Fashion Finlandin suunnittelemaan uuteen koulutusohjelmaan, jossa toteuttajana toimi SASKY koulutuskuntayhtymä.
Koulutussisältö yllätti markkinoinnin osalta ajankohtaisuudellaan
Yrittäjyyden ammattitutkinto rakentuu eri liiketoiminnan osa-alueista. Koulutuskokonaisuuteen kuuluvat yritystoiminnan analysointi, liiketoiminnan tehtävissä toimiminen, verkkokaupan kehittäminen sekä myynti ja markkinointi.
Koulutusta on kirjoitushetkellä takana vajaa vuosi. Nyt on hyvä hetki palata miettimään opittua ja sisäistää oma kehittyminen. Kevät meni liiketoiminnan analysoinnin ja kehittämisen parissa, ja syksyllä olemme perehtyneet markkinointiin ja verkkokauppaan.
Koulutussisältöön tutustuessani ajattelin, että markkinointi ei olisi se kiinnostavin osio, koska olen opiskellut lähivuosina kymmeniä yksittäisiä markkinoinnin kursseja ja koulutuksia. Olikin erittäin yllättävää, että markkinoinnista tuli juurikin se osa-alue, mikä kiinnosti eniten ja koen saaneeni sieltä useita uusia apuvälineitä työhöni.
Markkinointia lähes päivittäin tekevänä olen saanut koulutuksissa uusia ideoita ja työkaluja markkinoinnin kehittämiseen. Olen rohkaistunut kutsumaan itseäni markkinoinnin puoliammattilaiseksi tämän koulutuksen aikana, koska olen huomannut, että minulla on vahvat pohjatiedot asiaan ja teen markkinointia melkoisen laajalla skaalalla. Koulutus on siis tuonut perspektiiviä omaan osaamiseen ja niihin taitoihin, joita työssäni hallitsen.
Mentorin kanssa ennätti pohtia oman yrityksen kehittämistä
Koulutuspäivissä jäi useamman kerran olo, että asioista olisi halunnut keskustella pidempään. Tämä on hyvin luonnollista, sillä yrittäjät pääsevät harvoin avaamaan työnkuvaansa ja keskustelemaan omasta työstään. Vaikka koulupäivät eivät antaneet ymmärrettävästi tiukan aikataulun vuoksi mahdollisuutta laajaan keskusteluun, oli tämä oman toiminnan analysointi mahdollista omien mentoritapaamisten aikana.
Ennen koulutuksen alkua jokainen opiskelija hankki itselleen mentorin, jonka kanssa tavattiin vuoden aikana useampaan kertaan ja pohdittiin oman yritystoiminnan ja yrittäjyyden kehittämistä. Itse pyysin mentorikseni yrittäjätuttavan sisustusalalta. Tarvittaessa mentorin olisi saanut myös Fashion Finlandin osaajapankista.
Näyttökokeeni rakentui LinkedIn-postauksista
Koska koulutuksemme on ammattitutkinto, tulee osaaminen osoittaa näyttökokeella. Korkeakoulutaustastani johtuen näyttökoe oli täysin uutta minulle. Olinkin äärimmäisen ihastunut tapaan, jolla näyttökokeen pystyi suorittamaan. SASKY koulutuskuntayhtymä määritteli näyttökokeen sisällön, mutta antoi todella vapaat kädet sen toteuttamiseen. Oman osaamisen liiketoiminnassa pystyi osoittamaan esimerkiksi kirjoittamalla tai videoimalla omaa työtä. Muotialan yrittäjissä on luovia johtajia, joten vapaus tekemiseen inspiroi varmasti monia.
Päätin tehdä osan näyttökokeestani LinkedIn-postaussarjana. Olen jo pitkään ollut aikeissa aktivoitua Linkkarissa, mutta aikaa ja sopivia postausaiheita ei tuntunut löytyvän. Nyt minulla oli valmiit aiheet, joista kertoa omaan työhöni liittyen. Postaussarjassa toteutui sopivasti työelämä, oma liiketoimintaosaamisen esilletuonti ja säännöllisyys postauksissa. Näyttökokeen ansiosta olen kasvattanut verkostoani LinkedInissä ja päässyt niin sanotusti postausten imuun.
Tavoitteenani on saada vielä vähintään yksi konkreettinen hyöty koulutuksesta
Verkostoituminen oli yksi tärkeimmistä tavoitteistani, kun ilmoittauduin koulutukseen. Olemme päässeet tutustumaan vajaan vuoden aikana toistemme muotialan yrityksiin ja oppineet toisiltamme monia hyviä uusia toimintatapoja. Olemme myös keskustelleet jonkinlaisen sosiaalisen median boostausryhmän perustamisesta, mutta se on vielä toteuttamatta. Ehkäpä otan sen yhdeksi loppukoulutuksen tavoitteeksi.
Täytimme koulutuksen alkupuoliskolla useita liiketoiminnan analysointia ja kehittämistä edistäviä kaavioita. Näin jälkikäteen katsottuna ne jäivät roikkumaan omiin ajatuksiini yksittäisinä analyyseinä, enkä ole osannut viedä niitä käytäntöön. Tehtävänäni kevään aikana olisikin nivouttaa kaikki opittu yhteen ja tarkastella niitä strategian näkökulmasta. Voisiko tämä olla se lähtölaukaus, jotta yrityksemme strategia pääsisi vihdoinkin useamman vuoden harkinnan jälkeen kirjoitettuun muotoon.
Kouluttautumiseen käytetty aika ei mene hukkaan
Pohdin ennen koulutukseen ilmoittautumista, viekö koulutus liikaa aikaa ja antaako se ajalle vastinetta. Koulutuspäiviä on ollut yksi kuukaudessa, ja lisäksi aikaa on vienyt muutamat pienryhmävalmennukset, mentoritapaamiset ja kotitehtävät. Koulutuspäivät ovat olleet tehokkaita, ja ajankäytöllisesti kouluttautuminen on ollut ehdottomasti kannattavaa.
Koulutussisältö on ollut monelta osin minulle tuttua, mutta uusiakin asioita on tullut. Uskon, että hahmotan sisältöhyödyn paremmin, kun koulutus on ohi, ja olen sisäistänyt kunnolla opitun. Näyttökoe toimii tässä työkaluna. Verkostoituminen muiden opiskelijoiden kanssa on vasta alussa. Uskon ja toivon, että yhteinen toisia kannustava matka jatkuu myös todistusten saannin jälkeen. Verkostot ovat kuitenkin yrittäjille ja yrittäjämäisesti toimiville ne tukipilarit, joilta saa parhaat vinkit, tuen, sekä myöskin uusia asiakkuuksia.
Kirjoittaja, Sanna-Leena Linna
Blogi, Pro Growth Consulting Oy
Sanna-Leena oli mukana ensimmäisessä muotialalle suunnatussa yrittäjyyden ammattitutkinnossa. Voit tutustua koulutusohjelmaan tarkemmin täältä >>.