Pro Growth Consulting Oy

Iida Kallio

Tausta

Olen koulutukseltani kasvatustieteiden kandi, ja teen tällä hetkellä maisteriopintoja samasta pääaineesta. Pääaineeni on yleinen ja aikuiskasvatustiede, ja sivuaineina olen opiskellut psykologiaa, johtamista sekä liiketoimintaosaamista.

Aloitin Pro Growth Consultingilla kesällä 2022. Syksyllä 2023 käväisin opiskelijavaihdossa Tanskan Odensessa ja palasin takaisin töihin alkuvuodesta 2024. Aiempi työkokemukseni on erilaisista asiakaspalvelutehtävistä muun muassa ravintola-, matkailu- sekä turvallisuusalalta.

Aiemman työkokemukseni lisäksi koen, että olen hyötynyt paljon myös erilaisista vapaaehtoishommista opiskelijajärjestössämme. Olen toiminut järjestömme hallituksessa sihteerinä, varapuheenjohtajana ja edunvalvontavastaavana. Lisäksi olen ollut mukana järjestämässä monia erilaisia tapahtumia. Nämä pestit, jos jokin, ovat opettaneet priorisointia sekä kokonaisuuksien ja projektien hallinnointia.

Iida Kallio

Tehtävä

Toimin Pro Growth:lla projektipäällikkönä, ja vastaan erityisesti tutkinto-ohjelmiemme käytännön järjestelyistä ja viestinnästä. Lisäksi olen mukana kehittämässä koulutusohjelmiamme.

Parasta työssäni

Parasta työssäni ovat ehdottomasti osaavat ja mukavat työkaverit. Teemme monia asioita tiimeinä ja apua saa aina kun pyytää. Lisäksi pidän työssäni siitä, että saan jatkuvasti oppia uusia asioita.

Iida Kallio

Muuta minusta

Kuten kuvista voi päätellä, pidän vuorista ja luonnossa liikkumisesta todella paljon. Lisäksi vietän vapaa-aikaani kuntosalilla ja ryhmäliikunnoissa sekä perheen ja ystävieni kanssa hengaillen.

Näiden lisäksi tykkään myös rauhoittua ja inspiroitua erilaisten kirjojen ja podcastien parissa

Ota yhteyttä

Iida Kallio

iida.kallio@progrowth.fi

040 7723216

Iida Kallio
Tietoa evästeistä

Pro Growth Consulting Oy:n www-sivustolla käytetään evästeitä (cookies), joilla kerätään tietoa kävijän vierailuista tällä ja muilla sivustoilla. Evästeitä käytetään kävijämäärien tilastointiin ja sivuston kehittämiseen kävijöitä paremmin palvelevaksi. Evästeitä voidaan käyttää sivustolla myös uudelleenmarkkinointiin. Evästeistä ei käy ilmi käyttäjien henkilöllisyys.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömillä evästeillä voimme tallentaa esimerkiksi evästevalintasi.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto käyttää analytiikkaan ja markkinointiin muun muassa Google Analyticsiä. Näiden avuilla voimme parantaa ja kehittää sivustoa kävijöitä paremmin palvelevaksi.