ELY-keskukset tukevat yritysten kehittymistä erityisellä kehittämisavustuksella, jonka turvin voi joko kehittää olemassa olevaa liiketoimintaa tai luoda jotakin täysin uutta: tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä. ELY-kehittämisavustus voidaan myöntää myös viennin kehittämiseen ja yrityksen kansainvälistymiseen.
Kesäkuussa 2021 hallitus päätti jatkaa kehittämisavustuksen myöntämisen väliaikaisia muutoksia 31.12.2021 asti. Normaalioloissa esimerkiksi uusimaalaiset yritykset eivät saa kehittämisavustusta, mutta nyt ne voivat sitä hakea. Lisää tietoa muutoksista löytyy Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta.
Kenelle ELY-kehittämisavustus voidaan myöntää?
Avustusta voivat hakea suomalaiset pk-yritykset, joilla on potentiaalia ja resursseja kehittymiseen. Voit saada avustusta esimerkiksi tilanteessa, jossa sinulla on tarve uudistaa yrityksen liiketoimintaa muuttuneilla markkinoilla tai parantaa kasvun ja kansainvälistymisen edellytyksiä. Oleellista on, että yrityksellä on jatkuvan kannattavan toiminnan edellytykset. Kehittämishankkeella täytyy myös olla uutuusarvoa ja sen pitää olla merkittävä ja erillinen kokonaisuus. Sen pitää siis poiketa selvästi yrityksen perustekemisestä.
Miten ELY-kehittämisavustusta haetaan?
Yrityksen kehittämisavustusta koskevia hakemuksia voi jättää ELYlle jatkuvasti. Kehittämisavustusta on haettava ennen hankkeen aloittamista. Avustus maksetaan erillisestä hakemuksesta hankkeen edistymisen mukaan. Maksua haetaan jälkikäteen 1-2 kertaa hankkeen koko ja kesto huomioiden.
Esimerkki:
Yritys toimii terveysteknologia alalla. Heillä on olemassa tuote, joka lanseerattu Suomessa ja tuottaa jo jonkin verran kassavirtaa. Yritys on kehittänyt idean uudesta tuotteesta, jonka lanseeraus kannattaa tehdä heti kansainvälisesti. He tarvitsevat avustusta, jotta asia voidaan toteuttaa nopeasti ja tehokkaasti. He voivat hakea avustusta uuden liiketoiminnan kehittämiseen mm. liiketoimintamallin, markkinoinnin sekä tuotteen suunnitteluun valituille markkinoille. He tarvitsevat ulkoisia palveluja hankkeen toteutukseen sekä yhden uuden, palkatun henkilön. He pystyvät kustantamaan hankkeesta puolet, mutta eivät pystyisi toteuttamaan sitä ilman avustusta, ainakaan täysin suunnitellusti.
Lisää tietoa ELY-kehittämisavustuksesta löydät ELYn Yritysten kehittämisavustus-sivuilta.
Pro Growth Consulting Oy tuntee erilaiset rahoitusinstrumentit hyvin ja on ollut mukana lukuisissa rahoitushankkeissa konsulttina ja suunnittelemassa yritysten rahoituspolkua vuosiksi eteenpäin. Tutustu palveluihimme täällä: www.progrowth.fi/palvelut/.
